Pikku öljymies ja meren kuningatar

Sain hiljattain ihaninta palautetta koskaan! Tarina on niin ihana, että kysyin lupaa jakaakseni sen muidenkin kanssa. Maailma ja arkitodellisuus ovat tuntuneet niin synkiltä viime aikoina, että tartun jokaiseen valonpilkahdukseen, jota voin vaalia. Tämä olkoon myös puolustuspuhe saavutettavalle kulttuurille yhtenä ihmisoikeuksista.
Osallistuimme reilu vuosi sitten Art Brut Biënnale -näyttelyyn Hengelossa, Hollannissa yhdessä sisarukseni Maima Tanin kanssa. Lyhytelokuvamme Hengittävä riutta (2023) sai siellä ensiesityksensä. Mukana oli myös Maiman meriaiheisia piirroksia sekä valmistamamme päähahmojen asut, eli Öljy ja Koralli. Maima oli virkannut värikylläistä, upeaa korallimekkoa kaksi vuotta (!) ja se ansaitusti saa lähes poikkeuksetta päähuomion kaikkialla. Hengelossa öljyhahmo teki kuitenkin lähtemättömän vaikutukseen erääseen nuorimmista taiteen ystävistä.
Biennaalin kuraattori kertoi jo tapahtuman aikaan, että hänen sukulaislapsensa oli suorastaan liimautunut elokuvamme ääreen. Hän halusi nähdä sen uudelleen ja uudelleen. Kuulemma öljyhahmo oli hänestä erityisen jännittävä. Olin otettu tästä palautteesta.

Vuotta myöhemmin sain viestin. Hyvin nuori taiteenystävä kuulemma muistelee vieläkin ”pientä öljymiestä” ja haluaisi nähdä hänet. Lähetin piilotetun linkin, jotta hän voi katsella öljymieselokuvaa niin paljon kuin viisaaksi koetaan. Kuulemma pieni katsoja ymmärtää kamppailun hyvän ja pahan välillä ja on iloinen, koska ”meren kuningatar” voittaa aina pikku öljymiehen, yhä uudestaan ja uudestaan. Hän jopa kutsuu Hengeloa, jossa säännöllisesti käy, ”pikku öljymiehen kaupungiksi”. Tuskin mikään taiteellinen saavutus koskaan voi vetää vertoja tälle erityiselle huomionosoitukselle.
Yritän saada kiinni, mikä öljymiehessä koskettaa pientä taiteen kokijaa. Olen itse pitänyt hahmoani höpsönä ja koomisena, enkä erityisen vaikuttavana. Tuntui vain ajatuksena kiinnostavalta pukeutua öljyksi, joka yrittää tappaa koralliriutat ja samalla kaiken muunkin, sillä ihmisten käsissä fossiiliset polttoaineet uhkaavat monimuotoista elonkirjoa ja elämää sellaisena kuin sen tunnemme. Tiedän, etten voi koskaan aidosti tavoittaa tämän pienen ihmisen kokemusta. Samalla tiedän mitä taikaa ja ihmetyksen ihanuutta taide parhaimmillaan voi lapsellekin tarjota.
Kun olimme lapsia, ehkä viisainta, mitä vanhempani tekivät, oli ottaa meidät mukaan lukemattomiin taidenäyttelyihin ja teatteriesityksiin, altistaa meidät kulttuurille. Kävimme joka kesä Retretissä, jonka luolastoon olisin halunnut muuttaa asumaan. Osa teoksista teki minuun silloin lähtemättömän vaikutuksen, sillä taiteessa avautui toisenlaisia maailmoja ja loputtomia mahdollisuuksia. Taiteesta kykenin löytämään turvapaikan jossakin kaoottiselta tuntuneen arkitodellisuuden ulko- ja yläpuolella. ”Tosielämä” tuntui usein vaikealta ymmärtää, mutta taiteessa sai itse määritellä olemisen tavan, reunaehdot ja lainalaisuudet. Taiteessa sai olla vapaa.
Olen keski-ikäistyvä kuvataiteilija, taidementori ja outsider-taiteilijasisarukseni työpari, ja tunnen syvää kiitollisuutta vanhempieni kulttuuri-innostusta kohtaan. He molemmat olivat pienipalkkaisia duunareita, mutta jostakin heille oli tullut kokemus, että kulttuuri on tärkeää. Minä ja Maima saimme kasvaa taiteeseen. Ehkä vieläkin korvaamattomampi merkitys on sillä, että taiteesta saimme keinon autismikirjon henkilöinä ilmaista itseämme. Saimme kielen, jota meille joskus hankalat sosiaaliset konstruktiot eivät rajoita. Näköjään se kieli voi välillä koskettaa jotakuta toistakin syvästi.
Taide ja kulttuuri luovat yhteyksiä, tilaa kuvitella ja mahdollisuuksia rakentaa maailmasta kaikille parempi. Puolustakaamme tätä oikeuttamme kynsin ja hampain, sillä lopulta aina vapaus, yhteys ja solidaarisuus voittavat tämän maailman ahnaat pikku öljymiehet.
/ Satu