Rauhasta
Me pyrimme puhumaan rauhan kieltä. Taiteemme ja tekemisemme yksi isoimmista taustavaikuttajista tällä hetkellä on rauha, konseptina ja toiveena. Satun taiteessa teema näkyy ehkä kaikkein eniten: saimme tehtyä ihan onnistuneen paitakampanjan, jonka tuotosta osa ohjattiin Lääkärit ilman rajoja ry:lle. Rauhanluurankoteema näkyy myös vasta julkaistuissa korvakoruissamme, joskin huomattavasti leikkisämpänä ja värikkäämpänä versiona.
Minulle (Juhalle) nuo luurangot ovat hyvin merkityksellisiä. En tiedä mitä Satu ajattelee, millä mielellä taide on tehty, mutta minulle kuoleman symbolin yhdistäminen rauhan ajatukseen on ajatuksia herättävä. Sanotaan, että kuolleet eivät välitä. Uskoisin, että jokainen kuollut toivoo rauhaa ja väkivallan kierteiden katkaisemista.
Mutta onko rauha väkivallattomuutta? Jokin aika sitten olisin ehdottomasti sanonut kyllä. Olen vankasti aseistakieltäytymisen idean kannattaja ja kutsuin itseäni pitkään pasifistiksi. Ehkä kutsun vieläkin, suoraan sanottuna en ole aivan varma. Katsokaas, olen antifasisti, ja jos antifasismi jotain on, niin se on diktaattorien kaatamista.
Rauhasta on vaikea puhua ilman sotaa. Diktaattorien nousun myötä Euroopassa soditaan taas, ja lähi-idässä enemmän kuin vuosikausiin, ehkä vuosikymmeniin. Missä fasistinen diktatuuri on noussut, siellä on syntynyt myös antifasistinen vastarinta. Ensimmäisenä mieleen tulee Espanjan sisällissota ja lukuisat ulkomaalaiset vapaaehtoiset jotka taistelivat Francoa vastaan antifasismin aatteen alla, valitettavasti tappion kokien. Monet tietävät nyt Ukrainassa taistelevat antifasistiset ryhmät (valitettavasti useammat tietänevät ne fasistiset). Harmillisesti antifasismi tuntuu nostavan päätään vain silloin kun alkaa olla äärimmäinen hätä, kun fasismi kulkee kaduilla ja istuu hallituksissa.
Sekä Putin että Netanyahu elävät sodasta. Maailma on hullu, niin hullu, että me annamme vanhojen miesten ylläpitää sotatilaa niin pitkään, kun se ei häiritse liikaa meidän elämäämme. Molemmat vanhat miehet tietävät että kun sota loppuu, loppuu heidän hallintokautensa. Siksi sodan on jatkuttava mahdollisimman pitkään. Minulla ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Israelissa voisi nousta tarpeeksi kriittisiä ääniä kaatamaan Netanyahun hallitus, mutta se tulee kestämään kauan, eikä palestiinalaisilla ole tarpeeksi aikaa. Yhteistä näille molemmille väkivallan areenoille onkin se, että altavastaajana ja hyökkäyksen kohteena on tuhoaan odottava vähemmistö.
Putinin ja Venäjän motivaatio Ukrainaan hyökkäämiselle ei välttämättä selviä kokonaan koskaan. Venäjän kannalta neuvostoblokista irtaantuneiden maiden edes puolittainen menestyminen kansainvälisesti on ollut katkeraa nieltäväksi. Tämä yhdistettynä jo sakkaavaan Venäjän talouteen ja sen tuomiin sisäpoliittisiin ongelmiin lienee ollut ainakin yksi traagisen näytöksen alkutekijä. Silti, näyttää siltä että Ukrainan sota on yhden miehen sota: Putinin sota. Enää sen funktio ei ole muu, kuin pitää Putin vallassa mahdollisimman pitkään. Siksi se ei tule loppumaan, ei tulitaukoon, ei välirauhaan, näillä näkymin ei koskaan.
Palestiina ei ole rauhaa nähnytkään, ja valitettavasti Hamasin viimeisin hyökkäys on vain pisara väkivallan verisessä meressä. Lähimpänä rauhaa, sitten Israelin valtion perustamisen, käytiin ehkäpä Oslon sopimuksen aikaan vuonna 1993. Tosin, Israelin johtajat eivät koskaan ole olleet mitään rauhanmiehiä, joten väkivallattomat jaksot ovat olleet epävakaita eivätkä kestäneet pitkään. Eikä rauhaa koskaan ole rakennettu kovin vilpittömällä mielellä: Kun Fatahin hallitsema Palestiinan hallinto on pyrkinyt ainakin jossain määrin kohti rauhaa (totuuden nimessä on sanottava, että Fatahillakin on ollut aseellisia siipiä olemassa olonsa ajan), on Israel tukenut islamistista Hamasia. Nationalistinen, siionistinen, Israel hyötyy Palestiinan sekasorrosta, eikä vuonna 2023 tapahtunut Hamasin hyökkäys Israeliin ole kovinkaan suuri yllätys.
Sotaa. Yhtäkkiä joka puolella on sotaa. Ei sillä, etteikö maailmalla aina sodittaisi, mutta ainakaan konfliktit eivät ole vähentyneet 2020-luvulla, Covid-pandemiasta huolimatta. Globaali ääni rauhan puolesta on vaimentunut niin paljon ettei se enää kuulu edes kuiskauksena. Sota Palestiinassa loppuu, kun Israel ei enää saa aseita ja resursseja sodan laajentamiseen ja jatkamiseen. Sota Ukrainassa loppuu, kun länsi herää antifasismiin ja sodan lopettaa, valitettavasti tämä vaatinee interventiota ja se on sydäntäsärkevää, koska minussa elää vahva usko siihen, että sodat loppuvat kun kaikki päättävät tiputtaa aseensa.
Kaiken tämän keskellä oma pohdintani henkilökohtaisen pasifismini tilasta tuntuu hyvin merkityksettömältä. Mutta toivo rauhasta sen sijaan on liekki, joka ei koskaan saa sammua. Meidän taiteemme ja tekosemme, sodanvastaiset ja rauhan puolesta puhuvat tarrani ja julisteeni, Satun taiteesta ammentavat korvakorumme ja t-paitamme ovat ääninä pieniä, mutta meille tärkeitä. Me olemme liiketoimintamme alussa, mutta haluamme lahjoittaa rahaa Lääkärit ilman rajoja -yhdistykselle mikäli vain suinkin pystymme. He toimivat maailmassa, jota ei pitäisi olla olemassa, korjaamassa kauheuksia, joita ihmisissä asuva pahuus saa aikaan. Sitä me tarvitsemme, kunnes diktaattorit kaatuvat.
Vapaa, vapaa Palestiina!
- Juha